Oo äm gee.
Allu Express. Paikka, josta ei pitkiin aikoihin ole kuulunut mitään. Olet saattanut ajaa ohitse silloin tällöin ja olet tottunut näkemään hiljaisen ja hieman nuhjaantuneen aluen. Tielle näkyvien laitumien langat roikkuvat murheellisesti maahan nojaten. Pihassa et ole enää käyny vuosiin. Opastekyltti vinossa ja paksussa autojen nostattamassa pölyssä. Jouluvalot tallin risteyksessä olit nähnyt joskus vuonna 2009 viimeeksi ja sen jälkeen oli ollut kovin hiljaista.
Nyt yhtäkkiä ohiajaessa joku oli pyyhkinyt kyltin puhtaaksi ja suoristanut sen. Tolppaan oli sidottu vitsikkäitä serpentiinejä. Pitäisköhän mennä käymään? Uteliaisuus kyllä heräsi, sitäpaitsi kyltissä luki tervetuloa. Eikö se silloin tarkoita, että tervetuloa?
Tie kurvasi tallia kohti ja paljasti suorassa rivissä nököttävät tarhat, joissa päiväheiniä rouskutteli useampikin hevonen ja pihatossa köllötteli auringon valossa useita varsoja. Hei täällä ON jotain elämää! Kun nousit autosta ylös ja lähdit tallia kohti, kuulit kuinka tallissa taisi olla kengittäjä työssään ja maneesissa nikkaroitiin jotakin. Tallista putkahti nainen taluttaen molemmissa käsissä kahta kullanhohtoista hevosta. Näköjään rotuvalikoima on sama kun vuonna 2003. Ylväät hevoset nostelivat jalkojaan ja nainen morjesti.
"Moikka. Mä oon Annudwen, sano Annu vaan. Sulla on tosi tuttu naama. Anteeks, mulla on hirveen huono nimimuisti."
Sisältä kuului, että jollain oli Annulle akuuttia asiaa. Annu työnsi molempien hevosten ohjat sun käteen ja tuumasi "Pidäs noit hetki, meillä on remppa kesken ja vähän väliä löytyy joku ongelma." Annu hävisi talliin.
Kullanhohtoiset akhalteket näyttivät puolestaan siltä, että niiden ratkaisu ongelmaan kuin ongelmaan olisi tuntea mukava tuulenvire turvassa.